tiistai 31. heinäkuuta 2012

Viikonloppu Malvalla

Ollaan yritetty mennä aina kerran vuodessa käymään omalla porukalla Malvalla, eli siellä Erätyttöjen ja -poikien omistamalla mökillä. Tälle vuodelle valittiin ajankohdaksi kesä, koska kaikilla on silloin eniten aikaa. Eli, oltiin Unikekojen kesken Malvalla 6.-8.7.2012. :)

Perjantai 6.7.

Saavuttiin Malvalle kahdella autolla (kaikilla meistä on nyt ajokortti! Viimeks ku käytiin niin Ira oli ainut joka sai olla auton ratissa) ja saavuttiin perille noin kello 17. Käveltiin parkkikselta köksälle, ja rannassa nähtiin kolme sisiliskoa. Kun oltiin vähän aikaa ihasteltu niitä, lähdettiin hakemaan parkkikselta lautoja ja kaksi harjaa (tai siis kaksi lähti hakemaan niitä ja kaksi jäi kantamaan vettä ylös :)).



Ira oli ripustanu sen rinkan alle omat sandaalinsa. Reppu näytti ihan elävältä, joten ristittiin se Uoleviksi. :)

Me hetken aikaa löllöiltiin ylhäällä, tehtiin ruokaa (eli perinteistä nakkirisottoa) ja siivoiltiin. Sitten otettiin hirveet määrät tavaraa mukaan ja asteltiin rantaan. Satu halus käydä soutelemassa (mut se ei halunnu soutaa), ja Nipsu lupas tulla mukaan. Saatiin tapahtumasta myös muutama kuva:





Soutelun ajan Jossu makasi uudessa riippumatossaan. :)


Haluttiin pitää illalla perinteinen partiolaisten iltanuotio ja syötiin sitten iltapala nuotion äärellä. :) Syötiin suklaabanaaneja (niinkuin aina), ja vaahtokarkkeja. Hyviä tuli! Tosin banaanit hieman savustuivat ja folio kärähti jostain kohti.... :D



Jotenki Ira päätyy näiden suklaabanaanien kanssa aina yhteiskuvaan... :D


Iltanuotion jälkeen siirryttiin takaisin mökkiin ja pelattiin lautapelejä, mikä kuuluu yhteen aktiviteettiin: erilaiset seura- ja korttipelit. Lautapeleiksi valikoituivat kreisi Alias ja Life. Molemmat tosi kivoja pelejä ja jälkimmäisen avulla opittiin myös jotain uutta toisistamme. :) Nipsu halusi kahdentoista aikaan käydä yöuinnilla eli pistäytymässä kylmässä järvessä. Me muut jänistettiin liikaa, mutta Nipsu palasi voittoisana takaisin. :D Kun käveltiin ylöspäin mökkiin, nähtiin mäessä kaksi "tulikärpästä" (ei nyt tiedetä oikeita nimiä). Kukaan meistä ei ollut ennen nähnyt livenä sellaisia. :O Saatiin myös muutama huonohkolaatuinen kuva niistä. :D






 
Lauantai 7.7.

Herättiin aurinkoiseen lauantaiaamuun joskus yhdentoista aikoihin. Syötiin aamupalaks leipää, mannapuuroo ja kaakaoa (tosi hyvä valinta jo muutenki kuumaan päivään...). Oltiin saatu "malvanakiksi" erkin (eli vanhan biojäteastian) tuhoaminen. Muuten meni ihan kätevästi, paitsi että Jossu astui naulan päälle. Ira ja Nipsu sai leikkiä sairaanhoitajaa ja Satu katteli vierestä. :D

Jóssu ja Ira työn touhussa.


Lapioitiin maatuneet roskat mäkeen ja kerättiin maatumattomat jätteet roskapussiin.

Kun tuhoaminen oli saatettu loppuun, oli aika siirtyä seuraavan aktiviteetin suorittamiseen. Päätettiin tehdä vaativa rakennelma. Vaeltajathan saavat valita itselleen haastavan rakennelman. Kukaan meistä ei ole erityisen hyvä missään puuhun liittyvässä, joten valitsimme itsellemme puusta tehdyn lepotuolin. Se on meille vaativa rakennelma! Erityisen haastavaksi rakentelun teki se, että kunnon ohjeita tuolin tekemiseen ei löytynyt mistään... Myös rakennustapa oli meille kokonaan uusi, koska nauloja tai ruuveja ei käytetty yhtään!

Ensin piti mittailla puista sopivan kokoiset palat.

Sovitellaan puihin paikkaa, johon reiät porattiin.

Porattiin reiät vintilällä ja akkuporakoneella.

Asetellaan naruja paikoilleen.

Valmis tuoli! Siihen ei tosin kannata istua, sillä se romahtaa.... Ja eihän siihen mennyt yhteensä kuin viisi tuntia.... :D


Me ei koottu tuolia kuitenkaan yhteen putkeen vaan syötiin tietysti välillä. Saimme suoritettua siinäkin yhden aktiviteetin, kun teimme juhla-aterian. Oikeasti juhla-ateria pitäisi tehdä pitkän kaavan mukaan valiten sopivat juomatkin, mutta halusimme soveltaa, ja kokeilla onko mahdollista tehdä juhla-ateriaa leirivälineillä. Teimme siis alkuruoaksi bruschettoja, jossa päällä oli valkosipulivoita ja tomaattimurskaa (+juustoa).




Pääruoaksi tehtiin kanaa kermaisessa pestokastikkeessa ja spagettia. Oli varmaan parasta leiriruokaa mitä ollaan syöty! :)


Jälkkäriksi teimme suklaafondueta. Eli sekoitetiin suklaata ja kermaa ja laitettiin se ihan oikeaan fonduepataan. Dipattavana meillä oli mansikoita, kiiwejä, vaahtokarkkeja ja banaaneja. Hyvää oli sekin ja aikamoista luksusta partioleirillä. :D


Katettiin pöytä niin hienoksi kuin mahdollista. :) Pöytäliinaa ei löytynyt, joten käytettiin paperia. :D




Illalla käytiin vielä saunassa ja uimassa (voi niitä raukkoja siinä veneessä, jotka yritti kalastaa samaan aikaan ku me oltiin uimassa! Yritettiin kyllä olla hiljaa...). Sitten ei muuta tehtykään kun rentouduttiin. Iltapalaksi syötiin karjalanpiirakoita ja munavoita (taas folio kärähti...). :)


Sunnuntai 8.7.
Sunnuntaina ei paljon muuta keretty tehdä kuin siivota. Eli siivottiin sauna ja kämppä ja tehtiin puita lisää.



Puhtaakis siivottu makuutila. :)


Hengailtiin vielä hetken aikaa rannassa ja otettiin yhteiskuva:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti