keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Moi taas!

On tapahtunu vaikka mitä! :D

Suurin (ja ensimmäinen) asia sen jälkeen, ku viimeks kirjotettiin oli se, että meijjän vartio sai uuden jäsenen, Riikan. :) Riikka on kohta 15-vuotias eli vähän nuorempi ku me muut.
Samalla kerralla me kerrattiin ensiapua (ihan perusjuttuja), kuten kolmioliinan käyttöä ja painesiteen tekoa. Sit me selailtiin ensiapuun liittyviä kirjoja.

Sitten kokouksissa olikin kahden viikon tauko lukion koeviikon takia. Onneks sen jälkeen päästiin taas vauhtiin. :D

Viime viikolla puuhailtiin koruja. Tehtin siis vaan huiveihin sellaset helmistä tehdyt korujutskat. :)


            Ehkä tästä roinan seasta näkyy ne korutki... (vasemman puolimmaisesta näkyy parhaiten?)


Eilen partiotalon siivousvuoro osu meijän kohalle. Joten siis siivottiin. Otettiin muutamia (kymmeniä) kuvia siitä. Tässä tulee muutama:

Satu värkkäilee vessan oven kahvaa, mikä irtos edellisenä päivänä :D

Riikka pyyhkii pöytiä (ja vedenkeitintä :D)

Ira imuroi, tuli puhdasta!

Nipsu ja Jossu laittavat mattoja takaisin paikalleen.

Kokouksessa täytettiin myös toimintasuunnitelman tyhjiä aukkoja.

Jossu pohdiskelee. (:

Meillä oli kokouksessa myös aika hauskaa, ja tässä muutamia kummallisia juttuja, joita tuli sanottua:
"Iran solmu ei rutistu kasaan!"
"Tiikeriporkkanatoteemi" (Puhuttiin toteemista jota oltais tekemässä ens viikolla, ja Satu piirsi siitä hienon kuvan, ja Jossu keksi sille hienon nimen.)
"Hei! Mennään kaupan kassalle kysymään myydääks siel elefantteja!" (Tämä lausahdus liittyy myös samoajaohjelman tekemiseen.)
"Pidetääks käytöskoulu ittellemme?" --> Jossu ja Satu harjoittelevat kättelemistä :D
Satu sanoo: "Nokkeluusrata." Jossu kuulee: "Nukkeluusrata." Ira kysyy: "Tuttilusikka?"

Meijän ilta päätty pieneen sisaruspiiriin. <3

Heippa taas ensi kertaan! :)